Huom. Tämä on lyhyehkö artikkeli, lukuaika noin 3 minuuttia.

Oletko joskus kokenut jotakin, joka näyttää sattumalta ja silti olet varma, että siinä on toden totta jotain muutakin?
 
Sveitsiläinen psykiatri Carl Jung (1875 – 1961) kutsui tätä synkronisiteetiksi.Jung kuvasi sitä näin: ”merkityksellinen kahden tai useamman tapahtuman samanaikaisuus tai yhteensattuma, johon sisältyy jotakin muuta kuin sattuman todennäköisyys”. 
 
Tällainen voi olla esim. hämmästyttävä tai outokin omien tarpeiden ja toiveiden täyttyminen, ihmisten kohtaaminen, asioiden järjestyminen yllättäen lähes täydellisesti. Siis jotkin sellaiset tapahtumat, jossa sinusta on tuntunut, että nyt ovat tähdet kerta kaikkiaan kohdillaan.
 
Jung sanoi synkronisiteetista myös, että ”se on läsnä oleva realiteetti niille, joilla on silmät nähdä”. Varmasti monelle teistä tämä ei ole vieras ajatus, vaan päinvastoin, hyvinkin tuttua.
 
Koin itse jotakin tällaista. Koska sillä on väkevä yleisempi viesti juuri tähän hetkeen, jossa peräänkuulutetaan omaa erottelu- ja arvostelukykyä sekä medialukutaitoa, kirjoitan siitä teille alla.


Näin eräässä kaupassa poikkeuksellisen lähes metrin korkuisen patsaan: rinnat törröllään olevan vähäpukeisen jumalattaren, yltä päältä sammalen tai vastaavan peitossa. Se osoittautui Balilta tuoduksi patsaaksi, jonka kuvan voit käydä kurkkaamassa täältä
 
Koska patsas vetosi minuun jollakin syvemmällä tavalla, halusin tietysti ostaa sen kotiin. Sijoitin patsaan intuitiivisesti terassimme lounaispäätyyn, josta saatoin katsella sitä ns. silmästä silmään suoraan työhuoneeni ikkunasta.
 
Tuon patsaan sijoitus ei ole Vastu Shastran – eli ikivanhan pyhän vedisen arkkitehtuurin, jonka tarkoituksena on luoda harmoniaa ihmisen ja ympäristön välille – mukaan aivan paras.  Tämä alue on ns. karmista, menneitä elämiä edustavaa Rahun ja Ketun aluetta, joka tulisi mm. pitää suljettuna valolta mahdollisimman paljon. Tuo alue on kuitenkin esoteerista ja maaelementin, terrakottan ruskeanväristä aluetta, jollainen tuo patsas ”sattuu” olemaan. 
 
Tämän jälkeen näin unta tuosta jumalatarpatsaasta. Tosin unessa patsas ei ollut enää patsas, vaan se oli Parvati -niminen jumalatar. Unessa ihmettelin, etten ollut huomannut tätä yhteyttä ja sitä, ketä patsas edusti. Parvati on hindulaisuudessa suuri äitijumalatar, vähän kuin ÄitiMaria, ja miespuolisen Shiva -jumalan ns. shakti, eli kosminen feminiininen energia. Parvati on lisäksi myös muuten norsupäisen viisauden jumalan ja vedisen astrologian suojelijan Ganeshan äiti. 
 
Tuota kohtaamista seuraavana yönä ”tapasin” jälleen Parvatin. Nyt olin kuin samaa tietoisuutta hänen kanssaan. Sain katsella maailmaa ja tapahtumia vähän kuin hänen silmiensä kautta. Edessäni oli valtavan korkea, ikivanha puinen ovi, jossa oli rautainen oven kahva. Ovi alkoi avautua hitaasti.


 Näin edessäni valopäitä, joiksi näitä ihmisiä tuossa unitilassa kutsuttiin (!). Nimensä mukaisesti jokaisella näkemälläni ihmisellä loisti voimakkuudeltaan erilainen valo päässään. Toisilla valo oli hyvin kirkas ja valaisi suuren osan päästä, kun taas toisilla se oli kovin pieni. Yli puolella ihmisistä sitä ei näkynyt. 
 
Huomasin tarkemmin katsellessani, että näillä viimeksi mainituilla ihmisillä loisti päässään kuitenkin hyvin pieni valonvälähdys. Se oli vähän kuin töpseliä varten tehty kytkentämahdollisuus. Tästä kytkentäpaikasta lähti hiuksenohut energialinja suoraan sydämeen.
 
Ja tässä kohtaa tulee tärkeä asia

Jotta pään valo saattoi syttyä aidolla tavalla, sydän tuli olla kytkettynä pään valoon. 

Näin, että monen ihmisen valo oli kirkas, mutta feikki: valo ei lähtenyt sydämestä asti. Sitä ei ollut kytketty sydämeen. Se oli järjen valoa, vailla elävää tunnetta ja aitoa viisautta.
 
Ja tässä kohtaa toinen tärkeä asia. On tärkeää erottaa juuri tässä hetkessä, jossa elämme, nuo elävän valon lähteet. Miten sen voi tehdä?
 
Kun katsot, kuuntelet tai keskustelet ihmisen kanssa, kiinnitä huomiota siihen, 

miten hän puhuu ja suhtautuu sinuun, mitä tunteita hän jättää jälkeensä.

Tässä kohtaa unta mieleeni tai tietoisuuteni näyttämölle palautettiin esimerkkinä eräs todellinen, siis ihan oikea, fyysinen kohtaaminen noin 15 vuotta sitten Minä Olen -messuilta Espoon Dipolista.


 Notkuin silloin lähellä ständiä messujen viimeistä tuntia monen muun tavoin. Oli oltava kuitenkin loppuun asti, vaikkei vierailijoita enää näkynyt paikalla. Kiinnitin huomiota minua kohti tulevaan hyvin epäsiistiin mieheen, joka näytti katuojasta nousseelta puliveivarilta pitkine rasvaisine hiuksineen, muovipussi kädessä.
 
Ajattelin rehellisesti sanoen, että hän varmasti haisee todella pahalle ja että en ole huomaavinani häntä. En olisi välittänyt kohdata häntä. Kun hän oli edessäni, koko tilanne ja miehen energia muuttui täydellisesti. Olin valtavassa valokeilassa ja hyvin inspiroitunut, ja huomasin puhuvani tämän miehen kanssa täysin sujuvasti ja ammattimaisesti Pariisin arkkitehtuurista ja katujen linjauksista. Ihailimme samoja rakennuksia ja tuota Valon kaupunkia. 
 
Tuo keskustelu miehen kanssa oli samalla hämmentävää ja luonnollista. Kaikki vain soljui ja olin jossakin sellaisessa valossa ja imussa, etten halunnut tästä miehestä irti lainkaan. Hänen olemuksensa kohotti minua ja tietoisuuttani: hän puhui kuin vertaiselleen, vaikka tiesin, että hän on paljon minua kehittyneempi monella tavoin.

Siinä tilassa tiesin, kuka hän oli. Sillä ei ole sinällään väliä. Mutta sillä oli väliä, että tuo mies – oli hän kuka tahansa – suhtautui minuun kuin vertaiseensa ja hänen tietoisuutensa avasi omaani. Olemukseni sykki valoa enemmän kuin koskaan. Hän oli todellinen valopää.
 
Unessa tämä kohtaaminen tuotiin esimerkkinä siitä, miten jokainen meistä voi tunnistaa oikean valopään.

Hän suhtautuu meihin kuin vertaiseensa ja hänen läsnäolonsa kohottaa.

Tällainen erottelukyky on tänä päivänä meille jokaiselle kultaakin kalliimpi.
 
Uni päättyi siihen, että katselin yötaivaalla loistavaa maapalloa jostakin kohdin universumia. Näin sen pinnalla loistavan joitakin kymmeniä todella suuria valoja, suurista valopäistä tulevia. Näistä lähti pienen pieniä valolähteitä, jotka kytkeytyivät toisiinsa koko maapallon laajuisena herkkänä ja vielä kevyenä, mutta kuitenkin selvästi havaittavana valon verkkona
 
Näky oli hyvin lohdullinen ja loi toivoa.


Itsetuntemus ja oma sydän ovat tärkeimmät kompassit omalla matkallamme. Kultivoidaan ja käytetään niitä hyödyksi, niin oma valovoimaisuutemme kasvaa ja voimistuu.

Huomaamme samalla, että tuo jungilainen synkronisiteetti elämässämme kasvaa. Muuttuu uudeksi normaaliksi.
 
Yhä suurempaa valoa kohti,

Rakkaudella    Namaste
Marjaana ღ