(lukuaika noin 3-4 minuuttia)

Unelmani ja sen tuhoutuminen

Joulukuussa 2018 teimme kaupat uudesta talosta, jonka piti valmistua elokuussa 2019 Porvoon Haikkooseen. Alakerran studiossa sijaitsisi työtilani, jossa ottaisin vastaan myös asiakkaita. Asiat eivät kuitenkaan edenneet suunnitellusti.

Työt eivät edistyneet rakennuksella. Maksoimme viiden muun pariskunnan / perheen kanssa RS-kohteeseen rahaa, joka ohjattiin jonnekin muualle. 

Heinäkuussa 2019 rakentaja haki itsensä velkasaneeraukseen. Tammikuussa 2020 se asetettiin konkurssiin. Velkojia oli lukuisia ja velat miljoonia. KRP tutkii tapausta.

FINE (rahoitus- ja vakuutusneuvonta) antoi syyskuussa 2020 meille vastaisen ratkaisusuosituksen asiassamme. Jokainen pariskunta / perhe menetti RS-asioihin perehtyneestä juristista huolimatta hyvin merkittävän summan rahaa. RS-takuut ja vakuudet eivät korvanneet menetyksiä, vastoin yleistä käsitystä.

Nyt elokuussa 2021 talorankoja ja aavetaloja ollaan tuhoamassa Haikkoossa. Se on tärkeää myös asuinalueen muiden ihmisten näkökulmasta. Uusi rakentaja on aloittamassa pian uusien talojen markkinoinnin ja rakentamisen. Onnea matkaan.

Tähän asiakokonaisuuteen liittyy hyvin paljon erilaisia asioita ja kokemuksia, tunteita ja tuntemuksia. Tässä yhteydessä tarkoitukseni ei ole avautua niistä. 

Esitän ilmoille ainoastaan toiveen Suomen RS-järjestelmän aukkojen korjaamisesta pikimmiten, erityisesti pankin ja myyjän vastuiden osalta. Ottaisiko tästä jokin taho kopin?

Kenenkään muun ei pidä kokea vastaavaa. Lain on suojattava RS-kohteen asunnon ostajia.

Olen onnellinen unelmani tuhoamisesta. Miten ihmeessä?

On monia syitä, miksi olen onnellinen ja kiitollinen tilanteesta.

Nostan tässä esille kuitenkin vain muutamia tärkeitä henkisiä näkökulmia. Toivon että ne voisivat auttaa sinua, jos olet joskus vaikeassa tilanteessa.

Elämässä on myötätuulta ja vastamäkeä. Se on fakta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu elämässä sattumanvaraisesti. Se mitä kylvämme, sitä niitämme.

Vastoinkäymisissä piilee kuitenkin aina jokin kultajyvä, joka meidän on tarkoitus kaivaa esiin. Elämä on jatkuvaa uudistumista. Ilman oppimista ei voi uudistua.

Julkaisin vuonna 2015 meditaatio-CD:n nimeltään 7 päivää, 7 onnellisuuden pilaria. Ne perustuvat ikivanhoihin, modernisoituihin kirjoituksiin. Täältä voit tutustua niihin halutessasi:

Kun kirjoitin 6. päivän onnellisuuden pilarista, tajusin että siihen liittyvät asiat ovat minulle henkilökohtaisesti vaikeimpia. Ne liittyvät kiinnittymättömyyden ja takertumattomuuden taustalla piilevään viisauteen, joka on pohjimmiltaan epävarmuuden sietämistä.

Miten omistautua vaikeille asioillekin ja luottaa, että lopputulos on kaikille paras? On se mikä tahansa.

’Nauti jokaisesta hetkestä’ kuvastaa omistautumista jokaiselle hetkelle sellaisena, kun se on. Tämä ajattelutapa on tuhansien vuosien ajan kuvannut idän kulttuureissa onnellisuuden löytämistä – riippumatta siitä, koemmeko elämässämme nautintoa tai tuskaa.

Kykenetkö sinä omistautumaan tehtäviisi innostuneesti lopputuloksesta välittämättä? Heittäytyä universumin syliin ja irrottaa ajatukset lopputuloksesta? 

Kun emme takerru mihinkään, meistä tulee myötätuntoisempia ja tunnemme aitoa halua auttaa ihmisiä. Elämme maailmassa, mutta emme maailmasta. Tulemme maailmankansalaisiksi. Hyväksymme elämän ennalta arvaamattoman luonteen: menetykset ja saavutukset. 

Emme tunne valheellista turvallisuuden tunnetta, emmekä pelkoa maailman vaarallisuudesta. Opimme hyväksymään maailman epävarmuuden, päästämään irti vanhasta ja suhtautumaan muutoksiin ilman pelkoja. 

Tästä runoilija Rumi sanoo osuvasti:

Haluan laulaa kuten linnut laulavat; en huolehtia siitä, kuka kuuntelee tai mitä he ajattelevat. Jos voit laulaa lauluasi ja elää elämääsi tällä asenteella, yksinkertaisesti olet onnellinen.

Tähän liittyen annan sinulle kolme ajatusta pohdittaviksesi silloin, kun sen aika on:

1. Miten vahvistat epävarmuuden sietokykyäsi?

2. Mistä tiedät, että et ole kiinnittynyt mihinkään tai kehenkään? Miten voit omistautua jollekin asialle täydestä sydämestäsi ja pysyä samalla siitä irrallaan, lopputuloksesta välittämättä?

3. Miten kuuntelet sisäistä ohjaustasi? Kuinka se onnistuu? Miten aiot kehittää sitä? Palauta samalla mieleesi tapahtuma, jossa kuuntelit intuitiotasi ja toimit sen mukaisesti, analysoimatta ja ei-loogisesti, ja lopputulos oli onnistunut.

Ja vielä yksi näkökulma

Olen opiskellut Ihmeiden Oppikurssia (IOK) Marianne Williamsonin johdolla ja testannut sitä omassa elämässäni. Jotka teistä eivät tunne IOK:ta: IOK ei ole uskonnollista, eikä dogmaattista, vaan pikemminkin psykologista opetusta.

Tämä sama viisaus on kaikkien suurten filosofioiden ja uskontojen ytimessä, silloin kun ne ovat puhtaimmillaan. Opetus perustuu universaaleihin, henkisiin teemoihin rakkaudesta, anteeksiannosta, omista virheistämme jne. Sen ydintä ovat rukous, meditaatio ja mietiskely (mindfulness).

Varmasti meistä jokainen tietää kokemuksesta, miten vaikeaa on pitää sisällään vihaa, ahdistusta ja muita negatiivisia pelkotunteita, jotka myrkyttävät meitä sisältä päin. 

Vaikeuksien keskellä on erittäin tärkeää kuitenkin muistaa, että Universumi on eräänlainen itseohjautuva, itsensä järjestävä ja itsensä korjaava systeemi.

Jos joku siis teki sinulle tai minulle jotakin, joka vahingoitti, Universumi on ikään kuin jo tasapainottamassa tilannetta. Universumilla on tapansa varmistaa, että saan sen ja sinä saat sen, mitä ikänä tuo minua tai sinua vahingoittanut ihminen otti pois. 

Tätä kutsutaan IOK:ssa ”jumalallisen kompensaation periaatteeksi”. Sen voisi kääntää myös hyvityksenä tai palkkiona, mutta kyse ei ole manifestoinnista, karmasta, eikä aina ei ole kyse tietenkään materiaalisesta kompensaatiosta. Käytän tästä nimitystä ”ihme” ja mahdollisuus.

Jos olet kiinnostunut, lue tästä blogistani asiasta lisää.

Kiitollisuudella, voi hyvin
Marjaana

Marjaana Will-Vidlund
marjaanawv.com